lauantai 9. elokuuta 2014

Toivepostaus päiväni aterioista

Pitkästä aikaa sattuikin sellainen lauantai, ettei ollut yhtään mitään suunnitelmia tai ohjelmaa. Tästä syystä siis päätin kuvailla lukijoideni toivoman Päiväni ateriat -postauksen. 

On kyllä niin juuri heränneen ja freshin näköinen kuin voi vain olla!

Heräilin klo 7.15 ja nappasin aminohappoja lusikallisen veden seassa alle, jonka jälkeen suuntasin aamun kävelylenkille. Pääsen nykyään harvoin aamulenkille lähtemään ja yleensä aamupalan tai useammankin aterian olen syönyt ennen lenkkiä tästä samaisesta syystä. Eilen illalla kuitenkin söin iltapalan niin myöhään, ettei vielä aamulla ollut nälkä tuohon aikaan, joten aminohapoilla varmistin sen, ettei kesken lenkin iske kirkuva nälkä. Toisaalta olisihan hyvä kirittäjä lenkille sekin - on kokeiltu... ;)


Olen jossain vaiheessa kritisoinut aminohappojen(kin) käyttöä, sillä vastaavalla tavalla toimii vaikkapa kananmunat - todistihan sen jo Rocky Balboa... Tällaisissa poikkeustapauksissa olen kokenut aminohapot helpoimmaksi ja miellyttävimmäksi vatsan täytteeksi aamulla, jollei esimerkiksi keitettyjä munia kaapissa ole valmiina. Nyt ei ollut. (Aminohapoissakin on muuten huomattavia eroja mm. maussa ja makeutusaineiden määrässsä. Silloin, kun aminohappoja käytän, suosin Manninen Nutraceuticalsin EAA+ sitruunaa, joka on makeutettu sukraloosilla.)

Huomioithan, ettei aminohapot ole missään nimessä välttämätön ravintolisä ja itsekin käytän niitä vain harvoin

Lenkin jälkeen keräsin vielä aamupalaa varten tuoreet marjat omasta pensaasta:


Valmistin aamupalan, nappasin (kuvan ulkopuolelle jääneet) vitamiinit eli D-vitamiinia sekä nyt poikkeuksellisesti lisäksi sinkkiä + C-vitamiinia ja söin n. klo 8.30 seuraavanlaisen satsin:


Tässä välissä nurmikonleikkuuta ja autonpesua Eemin kanssa. Aika kului niin nopeasti, että päädyttiin Eemin kanssa syömään tällainen lounas klo 11 maissa kiireessä:

Äitin annos (tai osa siitä): riisikakkuja, avokadolevitettä jne. vs.
Eemin annos munattomana

Poikkeuksellinen lauantaipäivä oli siinäkin mielessä, että tuli otettua päiväunet ja latailtua huomiseen suunnistuksen aluemestaruusviestiin. Päikkäreitten jälkeen n. klo 14 tuli syötyä tällainen ateria:

Perunaa ja itsetehtyä munatonta&maidotonta kanamureketta

Jälkiruuaksi sekä lounaalla että välipalalla tuli syötyä lisäksi tällainen satsi karviaisia teen kanssa:


Tässä välissä tuli otettua lungisti pojan nukkuessa päikkäreitä. Päivälliseksi keräsin kaapista aamupalan jämiä ja keittelin kaappiin jääneestä fariinisokerilla makeutetusta vanhanajan glögistä valkoherukoitten kanssa mehukiisselin lisäksi. Yksi ruokailuihin liittyvistä "arvoistani" on se, ettei mitään heitetä hukkaan vaan kaikki pyritään hyödyntämään. Aiemmassa työpaikassani opetin työkaverit tekemään kovista leivänkannoista marjojen kanssa leipäpuuroa... Tässäpä siis hieman poikkeuksellinen "laiska-lauantain" päivälliseni n. klo 17:

Puuroa, raejuustoa, mehukiisseliä ja pari palaa raakasuklaata <3
Tämän jälkeen pyöräiltiin kylällä kaupassa, jossa sattui olemaan loimulohta tarjouksessa. Ostan todella usein tarjouksessa olevia liha-, kana- ja kalatuotteita ja pakastan osan tarvittaessa. Säästö se on pienikin säästö tällä ruuankulutuksella... Tämän päivän viimeinen ateriani, jota juurikin tuhoan eli n. klo 20 näyttääkin tältä ja lisäksi nappasin vielä magnesium+B6-vitamiinilisää purkista:

Kookosöljyssä paistettua bataattia ja vakuumipakattua loimulohta
Vettä tulee hörpittyä pitkin päivää 2-3L, josta näin kesällä osa on joko kivennäisvettä tai itsetehtyä suolavettä merisuolasta. Erittäin aktiivisina ja helteisinä päivinä saatan tarvita vettä selkeästi enemmänkin. Tämän päivän ateriakokonaisuus oli hieman poikkeava omasta laiskuudestani johtuen. Mielestäni toisaalta juurikin hyvä esimerkki sellaiselle, joka vetoaa laiskuuteen tai kiireeseen "huonompilaatuisessa" aterioinnissaan. Vaikka olisi laiska kokkailija, ei se pakota aina syömään epäterveellisesti. :)

Millainen on sinun laiska päiväsi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti